ABC: miten hiilitonnin hinta määräytyy?

Kun kaivaudut hieman syvemmälle hiilikrediittien maailmaan, yksi ensimmäisistä esteistä, joihin törmäät, on käypien ja vallitsevien markkinahintojen ymmärtämisen vaikeus. Useimpien hyödykkeiden, kuten puun osalta, voit helposti etsiä futuurihintoja suurilta markkinapaikoilta, kuten Chicagon hyödykepörssistä, ja sinulla voi olla myös pääsy paikallisiin hintaindekseihin. Hiilikrediittien osalta näitä tietoja on paljon vaikeampi saada ja ne voivat olla erittäin epäjohdonmukaisia. Tässä artikkelissa kerromme tärkeimmät hiilen hinnoitteluun vaikuttavat tekijät, hintatietojen keskeiset lähteet ja ennusteet tulevista hintaliikkeistä.

Mutta aivan ensiksi, mitä hintaa meidän pitäisi seurata?

Ensinnäkin on syytä huomata, että ”hiilidioksidin hinta” on hyvin epäselvä termi. Sillä viitataan usein sekä vapaaehtoisten päästökauppamarkkinoiden krediitteihin että EU-maiden sisäisen päästökauppajärjestelmän tonneihin. Mutta kuten olemme jo todenneet artikkelissamme vapaaehtoisista päästökauppamarkkinoista , EU-maiden sisäinen päästökauppajärjestelmä eroaa kuitenkin olennaisesti vapaaehtoisista markkinoista, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa.

Joten jos olet nähnyt artikkeleita, joissa on sellaisia otsikoita kuin ”Hiilen hinta nousee uusiin ulottuvuuksiin”, muista, että niissä saatetaan puhua EU päästökauppamarkkinoista. Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittamishetkellä, vuoden 2022 elokuussa, hiilidioksiditonnin hinta EU päästökauppamarkkinoilla on noin 83 €/tCO₂ekv (tonni hiilidioksidiekvivalenttia), kun taas hyvin laajan kategorian nimeltä ”Vapaaehtoisten päästökauppamarkkinoiden luontopohjaiset korvaukset” hinta on 7,34 $/tCO₂ (voit tarkastella näitä hintoja suorana verkkosivulta CarbonCredits.com). Lisäksi markkinatoimijat, kuten Pachama ja TIST, myyvät metsäkrediittejä hintaan 17–49 €/tCO₂ekv.

Edellä mainitut hinnat eivät kuitenkaan välttämättä ole hyvä osoitus korvaustesi odotetusta hinnasta, jos ryhdyt metsitysprojekteihin Euroopassa. Seuraavassa käsittelemme syitä.

Okei, siis mistä löydän uusimmat hinnat?

Hyvä uutinen on se, että kun hiilidioksidista tulee yhä markkinakelpoisempaa, syntyy uusia markkinoita ja aggregaattoreita, jotka antavat jonkinlaisen käsityksen keskimääräisestä hinnasta. Huono uutinen on, että nämä toimijat ovat edelleen erittäin hajanaisia, ja siksi heillä on pääsy vain pieneen valikoimaan hintoja. Tuloksena on suuria eroja esitettyjen hintojen välillä.

Mutta tässä on kuitenkin muutamia lähteitä, joita voit tutkia:

• CarbonCredits.com-verkkosivu käyttää Verra-rekisteriä yhdistääkseen ”luontopohjaisen hiilen” hinnat (määritellään maa- tai metsätalouteen tai muuhun maankäyttöön kuuluvaksi miksi tahansa projektiksi) sekä ”ilmailuteollisuuden” ja ”teknologiateollisuuden” korvaukset.
• QCintel.com (maksumuurin takana) – näyttää spot-hinnat standardin/rekisterityypin (esim. VCS eli Verified Carbon Standard), korkean tason menetelmien (esim. keittolevyhyvitykset Afrikan maissa sekä metsätaloushyvitykset) ja vuosikertaryhmän (esim. vuodesta 2016 lähtien myönnettyjen krediittien) mukaan.
• S&P Global Platts (tilaukseen perustuvan maksumuurin takana) – johon viitataan joskus artikkeleissa, esim. vuoden 2022 tammikuun Financial Timesissa, hinta 14 $/tCO₂ekv.

Ja siinä periaatteessa kaikki.

Muut hintatiedot tulevat puskaradion kautta – ostajilta ja välittäjiltä.

Miksi näkemäni hinnat ovat niin vaihtelevia?

Usein erityyppiset luontopohjaiset korvaukset kasataan yhteen – metsityksestä metsäkadon torjumiseen sekä hiiliystävällisistä maatalousmenetelmistä biohiileen. Todellisuudessa näillä erilaisilla lähestymistavoilla on hyvin erilaiset kustannusperusteet ja sen seurauksena myös erilaiset tonnihinnat. Hiilidioksidipäästöjen estokrediitti (kuten ”metsäkadon torjuminen”) yrittää mitata estettyjen päästöjen määrää (eli CO₂ , joka olisi muuten vapautettu) – eli ihmisille maksetaan siitä, että he eivät kaada puita tai polta puuta. Estotyyppisillä krediiteillä on usein vaikea todentaa lisäisyyttä – näin ollen ostajat ovat valmiita maksamaan niistä paljon vähemmän.

Sitä vastoin poistotyyppiset krediitit (esim. puiden kasvattaminen) itse asiassa poistavat hiilidioksidia ilmakehästä. Yleisesti ottaen niiden hinta on korkeampi kuin ”estotyyppisten” krediittien, koska niiden vaikutus on selkeämmin mitattavissa ja seurattavissa.

Näiden tekijöiden lisäksi hintatiedot ovat usein puutteellisia, koska monet hiilikrediittiostot tehdään nykyään krediitin kehittäjien ja krediitin ostajien välisillä suorilla sopimuksilla ja sopimusten ehdot eivät yleensä ole julkisia. Tämä koskee erityisesti kalliimpia ja laadukkaampia krediittejä, joissa ostajat haluavat suoran käsityksen projektista. Toisaalta monet ”osta yhdellä napsautuksella” -tyyppiset verkkokaupat myyvät ensisijaisesti halvempia krediittejä (noin 2–5 €/tCO₂), koska pienempiä krediittimääriä ostavat ovat yleensä vähemmän valikoivia niiden alkuperän ja menetelmien suhteen.

Mitkä tekijät siis nostavat hintoja?

Ensinnäkin hiilikrediittien hintoihin vaikuttavat voimakkaasti kaksi ostajille tärkeintä asiaa: lisäisyys ja pysyvyys. Lisäisyyttä käsittelimme jo puhuessamme hintaeroista, joten tässä käsittelemme pysyvyyttä.

Lyhyesti sanottuna käsitteellä pysyvyys esitetään tiiviisti, kuinka kauan hiilidioksidia sidotaan ja mikä on sen ilmakehään uudelleen vapautumisen riski. Pysyvyys voi vaihdella 2–5 vuodesta (useimmat maatalouteen liittyvät maaperän hiilensidontaprojektit) yli 1000 vuoteen (hiilidioksidin talteenotto suoraan ilmasta). Metsätalouteen liittyvissä projekteissa se voi olla 30–60 vuotta puunkorjuun yhteydessä tai yli 100 vuotta suojelluissa metsissä.

Yksinkertaisesti sanottuna suurempi lisäisyys ja pysyvyys = korkeampi hinta. Hyvä esimerkki tästä ovat teknologiaan perustuvat, hiilidioksidin suoraan ilmasta talteen ottavat krediitit, joilla on selkeä lisäisyys ja lähes ääretön pysyvyys (tuhansia vuosia) ja jotka myydään usein hintaan yli 500 €/tCO₂ekv.

Lisäisyyden ja pysyvyyden lisäksi toinen tärkeä arvotekijä projekteissa ovat rinnakkaishyödyt (kuten biologisen monimuotoisuuden parantaminen tai vaikutus yhteisöön). Ostajat ovat yhä halukkaampia maksamaan enemmän projekteista, joilla on rinnakkaisetuja tai jotka noudattavat tiukempia sääntöjä, joilla pyritään esimerkiksi lisäämään metsien biologista monimuotoisuutta.

Lopuksi hiilensidontaprojektit noudattavat myös tiettyä kustannusperusteista logiikkaa: ostajat ovat valmiita maksamaan enemmän projekteista, joissa he ymmärtävät, että hinta on suhteessa laajennettuun panostukseen. Tämän vuoksi aktiiviset maanparannusprojektit, kuten metsitys, voivat saada korkeampia tonnihintoja kuin esimerkiksi metsäkadon torjuminen. Nyrkkisääntönä on, että mitä monimutkaisempi ja työvoimavaltaisempi prosessi on, sitä korkeampi on tuloksena olevien krediittien hinta.

Miten hinnat jatkossa todennäköisesti kehittyvät?

Hinnat määräytyvät lopulta ostajien prioriteettien mukaan. Historiallisesti ostajat etsivät alhaisia hintoja, mutta tämä asenne on kuitenkin muuttumassa. Monet yritysostajat odottavat nyt korkeampaa lisäisyyttä ja pysyvyyttä ja ovat valmiita maksamaan tavoitteittensa mukaisista rinnakkaishyödyistä, kuten ekosysteemien suojelusta ja biologisesta monimuotoisuudesta. Lisäksi jotkut ostajat keskittyvät enemmän krediittien alkuperään ja ostavat mieluummin projekteja, joilla on suora vaikutus heidän paikalliseen maantieteelliseen sijaintiinsa.

Tulevaisuudessa odotamme, että hinnat lähenevät toisiaan projektityypeittäin, mutta säilyttävät erilaiset asteikot riippuen lisäisyydestä, pysyvyydestä, sijainnista ja projektien suuresta tai vähäisestä rinnakkaishyödystä. Hintaerojen pienenemisen lisäksi odotamme kokonaishintojen nousevan kysynnän kasvaessa. Esimerkiksi EY’s Net Zero Centre -analyysi odottaa hintojen olevan 80–150 $/tCO₂ekv vuoteen 2030 mennessä.